|
Hallituksen kokouspöytäkirja 16.07.2020
Pirkanmaan Pool ry:n hallitus on päättänyt alla olevaa koskien kautta 2019-2020.
Mestaruussarjan liigafinaalit kaudella 2019-2020
Pirkanmaan Biljardikauppa.fi Pool-liigan mestaruussarjan liigafinaaleita ei järjestetä kaudella 2019-2020, joten liigamestaruus jää ratkaisematta.
Nousukarsinnat mestaruussarjaan kaudelle 2020-2021
Jotta sarjapaikat saadaan ratkaistua urheilullisin perustein ja kuitenkin koronariski minimoiden, kaikki karsintaottelut pelataan joukkueiden pelipaikoissa ja useampana eri päivänä eikä tavalliseen tapaan yksipäiväisessä isossa loppupelitapahtumassa. Näin Pirkanmaan Pool ry. tukee omalta osaltaan koronarajoitusten takia pitkään suljettuina olleita liigapelipaikkoja ja välttää massakokoontumisia.
Saadakseen osallistumisoikeuden karsintoihin niihin oikeutetun joukkueen pelaajalla on oltava pelattuna vähintään neljä (4) runkosarjaottelua joukkueessaan kauden 2019-2020 ajalta. Joukkueen kokoonpanon ei tarvitse olla sama karsinnan 1. ja 2. kierroksella vaan kokoonpanoa saa vaihtaa.
Mestaruussarjakarsinnassa ei ole tasapelejä. Jos ottelun pelit päättyvät tasan 2-2, voittaja on enemmän eriä voittanut joukkue. Jos pelit päättyvät 2-2 ja myös erät menevät tasan, ratkaistaan ottelun voittajajoukkue spottipalloilla. Koska pelataan 10-palloa, spottipallokisassa on maalauspakko. Pisteellä olevaa 10-palloa lyödään vapaasta käsipallosta aloituslinjan takaa. Pelaajat lyövät ottelussa käytetyn, arvotun pelijärjestyksen mukaisesti. Jokainen yrittää kertaalleen omalla vuorollaan. Mikäli kaikki pelaajat ovat lyöneet ja tilanne on edelleen tasan, alkaa kierros alusta äkkikuolemaperiaatteella (sudden death). Spottipalloja jatketaan, kunnes toisen joukkueen pelaaja onnistuu ja toisen ei. Kunkin pelaajan pussittamat spottipallot merkitään ottelupöytäkirjaan. Jos joku ottelussa pelannut pelaaja ei ole paikalla spottipallokilpailussa, pois lähteneen vuoro jää käyttämättä ja hänelle merkitään ohilyönti.
Tulosten ilmoittaminen ja otteluiden siirtäminen menevät samaan tapaan kuin runkosarjaotteluissa. Huom! Nousukarsintojen pelisysteemiä on muokattu Pirkanmaan Pool ry:n hallituksen 22.07.2020 tekemän protestipäätöksen mukaisesti. Katso viimeisin nousukarsintojen pelisysteemi. Kierros 1 (10-palloa viiteen erävoittoon)
06.08.2020 VBK 1 - Underdogs klo 18:00 Yhteistalo / Valkeakosken Biljardikerho
06.08.2020 Pooligans - Bar Backyard Pool klo 18:00 Pool Room
06.08.2020 Ratsumestari 1 - Bäckkäri 1 klo 18:00 Mestarin Krouvi
06.08.2020 FD Semafori - BKS Sankarit klo 18:00 Ravintola Semafori
Ensimmäisen kierroksen otteluiden voittajat pääsevät toiselle kierrokselle ja häviäjät ovat oikeutettuja 1. divisioonaan kaudella 2020-2021.
Kierros 2 (10-palloa viiteen erävoittoon)
11.08.2020 kohtaavat voittajat otteluista VBK 1 - Underdogs ja Pooligans - Bar Backyard Pool. Kyseinen toisen kierroksen ottelu pelataan ensimmäisellä kierroksella vierasjoukkueena toimineen joukkueen kotipelipaikassa.
Jos vastakkain ovat vierasottelun pelanneet joukkueet Underdogs ja Bar Backyard Pool, pelataan niiden välinen toisen kierroksen ottelu 1. divisioonan joukkueen kotipelipaikassa eli Galaxie Centerissä.
Jos vastakkain ovat kotiottelun pelanneet joukkueet VBK 1 ja Pooligans, pelataan niiden välinen toisen kierroksen ottelu 1. divisioonan joukkueen kotipelipaikassa eli Pool Roomilla.
13.08.2020 kohtaavat voittajat otteluista Ratsumestari 1 - Bäckkäri 1 ja FD Semafori - BKS Sankarit.
Kyseinen toisen kierroksen ottelu pelataan ensimmäisellä kierroksella vierasjoukkueena toimineen joukkueen kotipelipaikassa.
Jos vastakkain ovat vierasottelun pelanneet joukkueet Bäckkäri 1 ja BKS Sankarit, pelataan niiden välinen toisen kierroksen ottelu 1. divisioonan joukkueen kotipelipaikassa eli Bar Backyardissa.
Jos vastakkain ovat kotiottelun pelanneet joukkueet Ratsumestari 1 ja FD Semafori, pelataan niiden välinen toisen kierroksen ottelu 1. divisioonan joukkueen kotipelipaikassa eli Ravintola Semaforissa.
Toisen kierroksen ottelunsa voittavat joukkueet (2 kpl) saavat osallistumisoikeuden mestaruussarjaan kaudeksi 2020-2021 ja häviäjät 1. divisioonaan.
Nousukarsinnat 1. divisioonaan kaudelle 2020-2021
Pirkanmaan Pool ry:n hallituksen päätöksellä 1. divisioonan karsinta järjestetään joukkueiden pelipaikoissa useampana eri päivänä eikä yhtenä isona tapahtumana, kuten normaalisti tehtäisiin.
Saadakseen osallistumisoikeuden karsintoihin niihin oikeutetun joukkueen pelaajalla on oltava pelattuna vähintään neljä (4) runkosarjaottelua joukkueessaan kauden 2019-2020 ajalta. Joukkueen kokoonpanon ei tarvitse olla sama karsinnan 1. ja 2. kierroksella vaan kokoonpanoa saa vaihtaa.
1. divisioonan karsinnassa ei ole tasapelejä. Jos ottelun pelit päättyvät tasan 2-2, voittaja on enemmän eriä voittanut joukkue. Jos pelit päättyvät 2-2 ja myös erät menevät tasan, ratkaistaan ottelun voittajajoukkue spottipalloilla. Koska pelataan 9-palloa, spottipallokisassa ei tarvitse maalata. Pisteellä olevaa 9-palloa lyödään vapaasta käsipallosta aloituslinjan takaa. Pelaajat lyövät ottelussa käytetyn, arvotun pelijärjestyksen mukaisesti. Jokainen yrittää kertaalleen omalla vuorollaan. Mikäli kaikki pelaajat ovat lyöneet ja tilanne on edelleen tasan, alkaa kierros alusta äkkikuolemaperiaatteella (sudden death). Spottipalloja jatketaan, kunnes toisen joukkueen pelaaja onnistuu ja toisen ei. Kunkin pelaajan pussittamat spottipallot merkitään ottelupöytäkirjaan. Jos joku ottelussa pelannut pelaaja ei ole paikalla spottipallokilpailussa, pois lähteneen vuoro jää käyttämättä ja hänelle merkitään ohilyönti.
Tulosten ilmoittaminen ja otteluiden siirtäminen menevät samaan tapaan kuin runkosarjaotteluissa. Huom! Nousukarsintojen pelisysteemiä on muokattu Pirkanmaan Pool ry:n hallituksen 22.07.2020 tekemän protestipäätöksen mukaisesti. Katso viimeisin nousukarsintojen pelisysteemi. Kierros 1 (9-palloa viiteen erävoittoon)
04.08.2020 BK Nekala 2 - Musta Ysi klo 18:00 Nekalan Biljardiklubi
04.08.2020 LeTo - Team Milla klo 18:00 Välibaari
04.08.2020 Reilukerho - Poolers klo 18:00 Reilukerho
04.08.2020 Team Milla Magiat - BKS Sisukkaat klo 18:00 Ravintola Milla Makia
Ensimmäisen kierroksen otteluiden voittajat pääsevät toiselle kierrokselle ja häviäjät ovat oikeutettuja 2. divisioonaan kaudella 2020-2021.
Kierros 2 (9-palloa viiteen erävoittoon)
11.08.2020 kohtaavat voittajat otteluista BK Nekala 2 - Musta Ysi ja LeTo - Team Milla. Kyseinen toisen kierroksen ottelu pelataan ensimmäisellä kierroksella vierasjoukkueena toimineen joukkueen kotipelipaikassa.
Jos vastakkain ovat vierasottelun pelanneet joukkueet Musta Ysi ja Team Milla, pelataan niiden välinen toisen kierroksen ottelu 2. divisioonan joukkueen kotipelipaikassa eli Bar 5/5:ssä.
Jos vastakkain ovat kotiottelun pelanneet joukkueet BK Nekala 2 ja LeTo, pelataan niiden välinen toisen kierroksen ottelu 2. divisioonan joukkueen kotipelipaikassa eli Välibaarissa.
13.08.2020 kohtaavat voittajat otteluista Reilukerho - Poolers ja Team Milla Magiat - BKS Sisukkaat.
Kyseinen toisen kierroksen ottelu pelataan ensimmäisellä kierroksella vierasjoukkueena toimineen joukkueen kotipelipaikassa.
Jos vastakkain ovat vierasottelun pelanneet joukkueet Poolers ja ja BKS Sisukkaat, pelataan niiden välinen toisen kierroksen ottelu 2. divisioonan joukkueen kotipelipaikassa eli Pool Roomilla.
Jos vastakkain ovat kotiottelun pelanneet joukkueet Reilukerho ja Team Milla Magiat, pelataan niiden välinen toisen kierroksen ottelu 2. divisioonan joukkueen kotipelipaikassa eli Ravintola Milla Makiassa.
Toisen kierroksen ottelunsa voittavat joukkueet (2 kpl) saavat osallistumisoikeuden 1. divisioonaan kaudeksi 2020-2021 ja häviäjät 2. divisioonaan.
2. divisioonan jumbofinaalit kaudella 2019-2020
Pirkanmaan Pool-liigan 2. divisioonan jumbofinaaleita ei järjestetä kaudella 2019-2020.
Pirkanmaan Pool ry:n kausipalkintojen myöntäminen
Pitkän polun tallaaja 2019-2020 -palkinnon saa Juha Kellokoski, Bäckkäri 1. Pirkanmaan Pool-liigassa jo sen historian viidellä ensimmäisellä sarjakaudella mukana ollut "Kivari" on nyt pelannut kaiken kaikkiaan 401 runkosarjaottelua. Liigaura on kestänyt tasan 20 kautta. Välillä on ollut taukoa, mutta viimeiset kymmenen kautta Kellokoski on ollut taas ahkerasti mukana ja pelannut hyvällä tasolla. Juha Kellokoski palkitaan Galaxie Centerissä keskiviikkona 22.07.2020 pidettävän vuosikokouksen jälkeen.
Pirkanmaan Pool-liigan tulokas 2019-2020 -palkinnon saa Joni Savolainen, joka pelasi ensimmäisen liigakautensa Bar Bertel -nimisessä tamperelaisjoukkueessa. Selvyyden vuoksi korostettakoon, että kahdesta samannimisestä pelaajasta kyseessä on siis juurikin Bar Bertel -joukkueen Joni Savolainen. Ensimmäinen kausi 1. divisioonassa sujui mallikkaasti: saldona yksitoista voittoa eikä yhtään häviötä. Omalla panoksellaan Savolainen esti joukkueensa sarjapaikkakarsintaan tai suoraan 2. divisioonaan joutumisen. Tulokaspalkinnolla Joni Savolainen palkitaan Galaxie Centerissä keskiviikkona 22.07.2020.
Kauden 2019-2020 arvokkaimmaksi pelaajaksi päätettiin valita Jyri Fredriksson, LYPP. Mestaruussarjajoukkue LYPP:n tämän kauden selkeänä ykköstykkinä "Jysky" johdatti joukkueensa runkosarjan kuudennelle sijalle. Viimeisen päälle herrasmiespelaajana tunnettu Jyri Fredriksson on jo vuosia ollut edustamansa joukkueen kantavia voimia ja jo pelkästään kokonsa puolesta oiva pelote vastustajajoukkueille. Kauden 2019-2020 arvokkain pelaaja saa nimensä kauden arvokkaimman pelaajan kiertopokaaliin, jonka Pekka Railo on aikoinaan lahjoittanut Pirkanmaan Pool ry:lle.
Pirkanmaan Pool ry:n kausipalkinnoin palkittujen henkilöiden ja joukkueiden lista näyttää seuraavalta:
Pitkän polun tallaaja -palkinto
2019-2020 Kellokoski Juha, Bäckkäri 1
2018-2019 Virta Olavi, NB-Team
2017-2018 Laakkonen Mikko, Pool Fiction
2016-2017 Kaikkonen Risto, Small Boys
2015-2016 Käpylä Harri, LYPP
2014-2015 Haapanen Kari, Ratsumestari
2013-2014 Pulliainen Toni, Playboys
2012-2013 Järvinen Matti, PB Diesel
2011-2012 Mäkinen Pasi, Small Boys
2010-2011 Salonen Mika, Siimaseuran Säkittäjät
2009-2010 Tykkyläinen Reijo, Pispalan Köö
2008-2009 Järvinen Olli, Siimaseuran Säkittäjät
2007-2008 Järvinen Pauli, PPP 2
Pirkanmaan Pool-liigan tulokas -palkinto
2019-2020 Savolainen Joni, Bar Bertel
2018-2019 Pooligans
2017-2018 Övermark Eevertti, Bar Backyard Pool
2016-2017 Paloniemi Atte, PPP 1
2015-2016 Nurmi Miro, Team Kädettömät
2014-2015 TVB
2013-2014 Mattila Samuli, Haraldin Keppiveikot
2012-2013 Mesiranta Ville, Pub Farmi
2011-2012 Asikainen Toni, PPP 4
2010-2011 Saarela Ville, PPP 4
2009-2010 Mikkonen Heikki, CCBC
2008-2009 Tarhan Tökkijät
2007-2008 BC FM
Kauden arvokkain pelaaja -palkinto
2019-2020 Fredriksson Jyri, LYPP
2018-2019 Gustafsson Jesse, Hustlers
2017-2018 Huttunen Jesse, Bar Backyard Pool
2016-2017 Myllykangas Pasi, Suoraman Pub 1
2015-2016 Laaksonen Tiina, Köö Girls
2014-2015 Saarinen Jani, Old Bronx
2013-2014 Salonen Marko, Multsun Pantterit 1
|
|
Katso myös
Muut tiedotteet
|