|
Hallituksen kokouspöytäkirja 04.11.2005
Marraskuun alkupäivinä pidettyjen puhelinkokousten ja muiden kirjallisten neuvonpitojen tuloksena Pirkanmaan Pool ry:n hallitus on päättänyt alla olevaa.
Muutos luovutuksia koskevaan liigasääntöön
Päätettiin muuttaa luovutuksiin liittyviä liigasääntöjä. Uusittu sääntökohta astuu voimaan välittömästi ja se koskee myös 25.10.2005 pelattua liigaottelua Herttuatar - Taka-9.
Mikäli runkosarjan ottelu on todellisuudessa pelattu ja luovutus aiheutuu tulosten ilmoittamisen laiminlyönnistä tai myöhästymisestä, merkitään ottelun yksittäiset pelit pelaajille aivan normaalin liigaottelun tapaan. Myös joukkueet saavat pitää sekä voittamansa että häviämänsä pelit ja erät. Luovuttaneelle joukkueelle lätkäistään luovutusmerkintä, häviö ja nolla pistettä, vaikka ottelu olisi päättynyt tasapeliin. Luovutusvoiton saanutta joukkuetta hyvitetään tasapelitilanteessakin otteluvoitolla ja kahdella pisteellä. Eli voittajalle aina kaksi pistettä, luovuttajalle nolla.
Mikäli paikalla olleita pelaajia ei saada selville, toimitaan aivan samalla tavalla kuin tilanteessa, jolloin ottelua ei olisi ikinä pelattukaan. Ottelu merkitään luovutetuksi 4-0 (0-0), ja luovutusvoitot merkitään voittajajoukkueen neljälle parhaalle pelaajalle.
Uusi päätös koskien luovutettua liigaottelua Herttuatar - Taka-9
Sunnuntaina 30.10.2005 julkaistussa liigatiedotteessa kerrottiin tiistaina 25.10.2005 pelatusta 2. divisioonan ottelusta Herttuatar - Taka-9. Tulokset saapuivat myöhässä ja tuolloinkin varsin puutteellisina. Ottelutulosten ilmoittamisen laiminlyönnin vuoksi ottelu tuomittiin luovutetuksi.
Perjantaina 04.11.2005 voimaan tulleen luovutussäännön mukaisesti toimittaessa ko. ottelun tulokset kirjataan kirjoihin ja kansiin seuraavasti:
2. divisioona 25.10.2005: Herttuatar - Taka-9 *
Mäkelä Juha - Honka-Hallila Jussi 4-1
Mäki Risto - Levänaho Tero 0-4
Mäkelä Henna - Tolonen Mika 1-4
Hartikainen Lilli - Pursiainen Ilkka 0-4
Erät yhteensä: 5-13
Pelit yhteensä: 1-3
* = luovutus
Herttuattarelle luovutusmerkintä, häviö, 0 pistettä, 1 pluspeli, 3 miinuspeliä, 5 pluserää ja 13 miinuserää. Taka-9:lle voitto, 2 pistettä, 3 pluspeliä, 1 miinuspeli, 13 pluserää ja 5 miinuserää. Kaikille pelaajille ottelut ihan normaalisti.
Ennen 04.11.2005 tehtyä sääntömuutosta tulos olisi luovutuksen myötä ollut 0-4 (0-0). Kaikki mainitut Taka-9:n pelaajat olisivat saaneet luovutusvoitot, mutta heidän erämääriinsä ottelulla ei olisi ollut merkitystä.
|
|
Katso myös
Muut tiedotteet
|