| |
Seniorien Pirkanmaan 9-mestaruuskisojen tulokset
Seniorien eli tässä tapauksessa 40 vuotta täyttäneiden Pirkanmaan 9-pallomestaruudesta pelattiin Ravintola Peyton Placessa lauantaina 27.03.2010. Kilpailu jätti ilmaan monta kysymysmerkkiä. Lähinnä kilpailu osoitti sen, että aikuisbiljardia kehittämään ja kilpapelaajamääriä kasvattamaan pyrkivän Pirkanmaan Pool ry:n on syytä pohtia järjestämiään yleisen sarjan ja seniorien mestaruuskilpailuita, niiden käyttäytymissääntöjä ja ennen kaikkea sitä, ovatko kilpailut ns. hauskanpitoa vai pelataanko niissä Pirkanmaan mestaruudesta säännöillä, jotka kilpailunjohtaja pelipaikalla määrittelee. Viime kädessä on kuitenkin kyse siitä, millaiset raamit Pirkanmaan Pool ry:n hallitus kilpailutoiminalle asettaa, jotta kilpailut saataisiin kunnialla päätökseensä ja vieläpä niin, että kaikilla läsnäolijoilla ja kisavetäjillä olisi hauskaa palkintojenjakoon saakka. Tässä on nyt miettimisen paikka niin Pirkanmaan Poolille kuin pelaajille itselleenkin - ketään erikseen sormella osoittamatta.
Mitä tulee tähän Ravintola Peyton Placessa pidettyyn kilpailuun, niin sen kohdalla järjestelyistä on turha hakea syytä ongelmiin ja torikokouksiin. Kilpailunjohtaja Pauli Järvinen oli loppuun saakka tehtäviensä tasalla ja mies paikallaan. Suurkiitokset siis hänelle, kun tällaiseen savottaan ryhtyi! Kiitokset myös Ravintola Peyton Placelle hyvistä puitteista ja maittavasta lasagnesta. Kiitos kuuluu myös Peyton Place Pool ry:n Kirsi ja Vesa Paasiviralle, joista ensiksi mainittu huolehti tulospalvelusta Internetin välityksellä, sekä tietysti yleisölle.
Kahtena aiempana vuonna 9-pallon seniorimestaruuden voittanut Janne Sallinen oli paikalla ja näin ollen ykkössijoitettu. Vuoden 2009 kakkossijaansa puolustaneen Gösta Huttusen nimi löytyi niin ikään kaaviosta, jossa oli kaikkiaan 19 senioria. Hallitsevat pronssimitalistit Eerik "Eeki" Stenman ja Jan Launo eivät olleet mukana, mutta paikalla oli monta ensikertalaista näissä kekkereissä. Esim. PPP 3:n Mika Lunden, Vesa Paasivirta, Jyri Virolainen ja aivan hiljattain 40-vuotisiaan juhlinut Rabiah Elmur osallistuivat kotisalillaan käytyyn mestaruuusjahtiin. Tällä kertaa 60 vuoden rajapyykin ylittäneistä oli kilvoittelemassa vain PB Dieselin Matti "Masa" Järvinen, joka sijoittui kolmanneksi keväällä 2008.
Pelattiin 9-palloa nykytrendin mukaisesti vuoroaloituksin ja uudehkoa Magic Ball Rack -pakantekomattoa käyttäen, niin että voittajien puolella otteluvoittoon vaadittiin kuusi ja hävinneiden puolella viisi erää. Rahalle sai siis enemmän vastinetta kuin vuosi takaperin, jolloin voittomäärät olivat pykälää pienemmät alkupelien osalta. Kaikesta huomasi, että kilpailunjohtaja Pauli Järvinen ja Peyton Place Pool ry:n väki olivat miettineet, miten kilpailusta tehdään mahdollisimman pelaajaystävällinen tapahtuma. Alkukierrokset sujuivatkin varsin leppoisissa merkeissä.
Heti avauskierroksella vastakkain asettuivat Pirkanmaan Pool ry:n puheenjohtaja Gösta "Jöse" Huttunen ja kunniapuheenjohtaja Harri "Hepsu" Hepo-oja. Myös kaisa-biljardista toisilleen tutut miehet, jotka kohtasivat vuoden 2007 samaisen kisan semifinaalissa, pelasivat tasaisesti Huttusen voittaessa kontrassa 6-5. Myös perinteiset seniorikisailijat Multsun Pantterien Juha "Maukka" Kumpulainen ja PC-Tasanteen Rauli Hirvonen pelasivat koko rahalla, kun Kumpulainen kuittasi pelin itselleen lukemin 6-5. Mikojen kohtaamisessa Määttä oli Lundenia etevämpi 6-1. Koska avauskierroksella pelattiin vain kolme ottelua, kaikki muut pelaajat pääsivät suoraan toiselle rundille.
Toisella kierroksella aikoinaan 8-pallon Pirkanmaan parimestaruuskisoissa yhdessä Jari Hakalan kanssa pronssia voittanut Juha Kumpulainen pääsi parttivireeseen. 6-5-voitollaan hän passitti Janne Sallisen hakemaan lisävauhtia hävinneiden puolelta. Boolin Seiskojen mestaruussarjamies Tihve Honkanen peittosi Matti "Masa" Järvisen 6-3. Peytonlaisten kohtaamisessa Rauno "Rauski" Schavikin, ex-pronssimies hänkin, voitti Jyri Virolaisen 6-1. Rabiah "Elmeri" Elmurin uran ensimmäinen seniorisarjan ottelu kesti pitkään Siimaseuran Säkittäjien Timo Leskistä vastaan ja päättyi "Leken" eduksi 6-5. Muhoslainen Tommi Tervo kukisti vanhan pelikaverinsa Gösta Huttusen 6-3 ja osoitti hallitsevansa myös pool-biljardin. Flying D:n Pekka "Peksi" Ahonen painoi Kalle Poussaa vastaan kolme lennokasta ysiä ja voitti 6-3. Turban Esa "Essi" Nieminen ei juurkaan onnistunut laittamaan kapuloita Kauko "Kake" Keskisen rattaisiin vaan Boolin Seiskojen mies vei 1-6. Playboysin Mika Määttä jatkoi voitojen tiellä kukistamalla Vesa "Vesku" Paasivirran 6-2.
Muutaman WO:n myötä seuraavat ottelut pelattiin vasta kolmannella kierroksella. Voittajien puolella pelattiin cup-paikoista eli pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon. Juha Kumpulainen voitti ongelmitta Tihve Honkasen, lukemat 6-1. Pekka Ahonen tehtaili partteja kaksin kappalein, mikä tiesi sitä, että Tommi Tervo taipui "Peksin" jyrätessä 6-3. Timo Leskinen jatkoi kontralinjalla ja voitti hikisen iltapuhteen päätteeksi Rauno Schavikinin 6-5. Mika Määttä puolestaan näytti menevän selvin lukemin cupiin Kauko Keskisen kustannuksella, mutta pasmat sekosivat hieman ja "Kake" nousi kuin nousikin kontraan saakka. Määttä otti kuitenkin cup-paikan 6-5-voitollaan, vaikka ysin kohdalla tulikin pallokikki.... Meinasi mennä jännäksi!
Jotta hävinneiden puolelta saatiin neljä pelaajaa cupiin, oli pelattava vielä kolmas, neljäs ja viides kierros. Kolmas kierros toi Rauli Hirvoselle 5-1-voiton Esa Niemisestä, Harri Hepo-ojalle 5-4-voiton Jyri Virolaisesta ja Mika Lundenille 5-0-voiton Matti Järvisestä. Seuraavalla kierroksella Rauli petrasi entisestään ja voitti Vesa Paasivirran 5-2. Niin ikään Kalle Poussa sai koneensa käyntiin, voitti 5-3 ja sysäsi Gösta Huttusen ulos kilpailusta. Hallitseva mestari Janne Sallinen, joka oli toipunut Kumpulaiselle kärsimästään kontratappiosta, otti 5-0-voiton Mika Lundenista. Rabiah Elmur voitti Harri Hepo-ojan 5-1. Viidennellä luuserirundilla Tommi Tervo voitti Hirvosen 5-1, Kauko Keskinen pudotti Poussan tuloksella 5-3, "Elmeri" peittosi Tihve Honkasen 5-3 ja Janne Sallinen jatkoi vahvasti jättämällä myös Rauno Schavikinin ilman erävoittoja. Voittanut nelikko pääsi kaavion hävinneiden puoliskolta cupiin.
Noin klo 18:45 alulle pantu kahdeksan pelaajan cup tarjosi runsaasti jännitettävää katsomossa istuneille. Kauko Keskisen 6-1-voitto Timo Leskisestä kirvoitti keskustelua enemmänkin illan mittaan. Oululainen Tommi Tervo pääsi toipumaan pitkän pelimatkan rasituksista ja keskittymään tuleviin koitoksiin, kun Mika Määttä pelasi vahvasti ja otti murskavoiton erin 6-0. Peräpöydällä mitalista taisteltiin kiivaasti, kun vuosi takaperin toisensa kohdanneet Pekka Ahonen ja Janne Sallinen ottivat mittaa toisistaan oikein kunnolla - siis vain ja ainoastaan pelillisesti. Viimeksi etevämpi ollut "Peksi" johti alussa, mutta Janne nousi kontraan, jonka hän lopulta myös voitti. Ahonen pääsi lyömään pitkää yhdeksikköä, mutta Janne korjasi potin ja 6-5-voiton. Hieno peli kuitenkin "Peksiltä"! Tiukkaa keskinäistä vääntöään kävivät myös Rabiah Elmur ja Juha Kumpalainen. "Maukka" johti 5-4 ja pääsi lyömään peruskasia, mistä ysille päälleveto oli helpohko. Kumpulaisen urakka päättyi kuitenkin ohilyöntiin ja sitä seuranneeseen harmitukseen, koska "Elmeri" voitti erän, tempaisi seuravaavan erän alkajaisiksi aloitusysin ja pääsi mitaleille voittamalla 6-5!
Semifinaalissa Janne Sallinen päihitti 7-1 Mika Määtän, jonka viimeistely ontui juuri ratkaisevilla hetkillä. Mutta eipä hätää, hyvän kauden Suomen Biljardiliitto ry:n MN40-sarjassa pelanneelle Mikalle kuitenkin pokaali ja kolmas sija Pirkanmaan seniorikilpailussa, jonka taso nousee kovasti vuosi vuodelta. Toisessa semifinaalissa Kauko Keskinen voitti Rabiah Elmurin 7-1 ja eteni finaaliin. "Elmeri", joka pelasi ensimmäistä kertaa seniorikisoissa, ei meinannut ensiksi edes uskoa yltäneensä palkinnoille. Kolmossija oli nimittäin miehen ensimmäinen biljardipalkinto, joten hän oli syystäkin erittäin tyytyväinen. Iloisia onnittelijoita riitti, pelattiinhan kolmanteen sijaan päättynyt kilpailu PPP 3:n ja Rabiahin kotipelipaikassa!
Jos cup tarjosi paljon jännitettävää, niin loppuottelu tarjosi paljon nähtävää ja kuultavaa. Loppuottelu oli määrä pelata kahdeksaan erävoittoon saakka. Janne Sallisen johdettua 3-2 hän esitti oman perustellun näkemyksensä siitä, että pakat tehtäisiin pöydän toiseen päätyyn. Näin toimittiinkin, mutta pian mieli muuttui. Palattiin takaisin toiseen päähän. Ei auttanut, vaikka kilpailunjohtaja teki pakan toiseen - siihen alkuperäiseen - päähän. Finaali päättyi luovutukseen. Tulokseksi kirjattiin 8-0 Janne Sallisen hyväksi. Tapahtumarikkaiden vaiheiden päätteeksi Vesa Paasivirta ojensi Jannelle voittopokaalin jo kolmannen peräkkäisen 9-pallon Pirkanmaan seniorimestaruuden merkiksi. Kauko Keskinen tuli toiseksi.
Tämä oli jo toinen kerta Pirkanmaan mestaruuskilpailuiden historiassa, kun kilpailun ratkaisuottelut menevät piloille pakantekoon liittyvien asioiden johdosta. Edellisen kerran kyseessä oli yleisen sarjan mestaruuskilpailu. Onko tällainen Pirkanmaan mestaruuskilpailun arvolle sopivaa? Herää vaan kysymys. Ei ole kuitenkaan kyse mistään viikkokisoista vaan kerran vuodessa järjestettävistä Pirkanmaan mestaruuskisoista, jotka ovat osalle pelaajista kauden päätavoitteita ja kohokohtia, vaikka ei tulisikaan pelillistä menestystä.
Kuten alussa tuli mainittua, on todellakin syytä miettiä, mitä on syytä tehdä toisin. Ei ole kyse yksittäisistä pelaajista vaan siitä, mitä tapahtuu pirkanmaalaisessa biljardissa ja mihin suuntaan se on menossa. Toki löytyy pelaajia, jotka nauttivat pelaamisesta laadittujen sääntöjen puitteissa ja arvostavat sitä työtä, mitä kilpailunvetäjät ja Pirkanmaan Pool ry. tekevät sen eteen, että tällaisia kilpailuita järjestettäisiin. Tällaista lisää, kiitos. Ei ole itsestään selvää, että kilpailutapahtumia järjestäviä tahoja ja yksittäisiä henkilöitä löytyy vuodesta toiseen, jos kiitos vaivannäöstä on tällainen.
Joka tapauksessa, erityiskiitokset vielä kilpailunjohtaja Pauli Järviselle!
Lopputulokset
1. Sallinen Janne, Terapiaryhmä
2. Keskinen Kauko, Boolin Seiskat
3. Elmur Rahiah, PPP 3
Määttä Mika, Playboys
5. Kumpulainen Juha, Multsun Pantterit 2
Leskinen Timo, Siimaseuran Säkittäjät
Ahonen Pekka, Flying D
Tervo Tommi
9. Hirvonen Rauli, PC-Tasanne
Poussa Kalle, Multsun Pantterit
Honkanen Tihve, Boolin Seiskat
Schavikin Rauno, PPP 1
13. Paasivirta Vesa, PPP 3
Huttunen Gösta, Team Postik
Hepo-oja Harri
Lunden Mika, PPP 3
17. Nieminen Esa, Turba
Järvinen Matti, PB Diesel
Virolainen Jyri, PPP 3
Kaavion ottelut
Ensimmäinen kierros
Sallinen Janne - W.O. 6 - 0
Kumpulainen Juha - Hirvonen Rauli 6 - 5
Honkanen Tihve - W.O. 6 - 0
W.O. - Järvinen Matti 0 - 6
W.O. - Virolainen Jyri 0 - 6
W.O. - Schavikin Rauno 0 - 6
Elmur Rabiah - W.O. 6 - 0
W.O. - Leskinen Timo 0 - 6
Tervo Tommi - W.O. 6 - 0
Hepo-oja Harri - Huttunen Gösta 5 - 6
Poussa Kalle - W.O. 6 - 0
W.O. - Ahonen Pekka 0 - 6
Nieminen Esa - W.O. 6 - 0
W.O. - Keskinen Kauko 0 - 6
Määttä Mika - Lunden Mika 6 - 1
W.O. - Paasivirta Vesa 0 - 6
2. kierros, voittaneiden puoli
Sallinen Janne - Kumpulainen Juha 5 - 6
Honkanen Tihve - Järvinen Matti 6 - 3
Virolainen Jyri - Schavikin Rauno 1 - 6
Elmur Rabiah - Leskinen Timo 5 - 6
Tervo Tommi - Huttunen Gösta 6 - 3
Poussa Kalle - Ahonen Pekka 4 - 6
Nieminen Esa - Keskinen Kauko kauko 1 - 6
Määttä Mika - Paasivirta Vesa 6 - 2
2. kierros, hävinneiden puoli
W.O. - Hirvonen Rauli 0 - 5
W.O. - Hepo-oja Harri 0 - 5
Lunden Mika - W.O. 5 - 0
3. kierros, voittaneiden puoli
Kumpulainen Juha - Honkanen Tihve 6 - 1
Schavikin Rauno - Leskinen Timo 5 - 6
Tervo Tommi - Ahonen Pekka 3 - 6
Keskinen Kauko - Määttä Mika 5 - 6
3. kierros, hävinneiden puoli
Nieminen Esa - Hirvonen Rauli 1 - 5
Paasivirta Vesa - W.O. 5 - 0
Huttunen Gösta - W.O. 5 - 0
Poussa Kalle - W.O. 5 - 0
Virolainen Jyri - Hepo-oja Harri 4 - 5
Elmur Rabiah - W.O. 5 - 0
Sallinen Janne - W.O. 5 - 0
Järvinen Matti - Lunden Mika 0 - 5
4. kierros, hävinneiden puoli
Hirvonen Rauli - Paasivirta Vesa 5 - 2
Huttunen Gösta - Poussa Kalle 3 - 5
Hepo-oja Harri - Elmur rabiah 1 - 5
Sallinen Janne - Lunden Mika 5 - 0
5. kierros, hävinneiden puoli
Hirvonen Rauli - Tervo Tommi 1 - 5
Poussa Kalle - Keskinen Kauko 3 - 5
Elmur Rabiah - Honkanen Tihve 5 - 3
Sallinen Janne - Schavikin Rauno 5 - 0
8 Cup
Kumpulainen Juha - Elmur Rabiah 5 - 6
Leskinen Timo - Keskinen Kauko 1 - 6
Ahonen Pekka - Sallinen Janne 5 - 6
Määttä Mika - Tervo Tommi 6 - 0
Semifinaali
Elmur Rabiah - Keskinen Kauko 0 - 7
Sallinen Janne - Määttä Mika 7 - 1
Finaali
Keskinen Kauko - Sallinen Janne 0 - 8
|
|
Katso myös
Muut tiedotteet
|